Wanhan kuva: Esa KyyröMenestyksekäs tanssiesitysten ilta Porin Teatterissa puhutteli monia. Kolmesta illan teoksesta kaksi oli kantaesityksiä ja yksi monelle vanha tuttu. Ohessa yleisön kommentteja niistä jokaisesta.
MUTE
Äänetön on äänetöntä huutamista
Äänetön on äänekästä hiljaisuutta
Äänetön on vaarallista
innokkuuden ja tyyneyden rinnakkaiseloa.
Minä tiedän. Minä liikun. Ovi avataan hitaasti.
Näillä sanoilla korealaiskoreografi Jung-Eun Kim evästi yleisöä nyt kantaesitettyyn teokseensa Mute. Satakunnan Kansan toimittaja Mikko I. Elo kirjoitti Kimin teoksen heijastelevan tanssillisesti viihdyttävän esityksen voimalla siirtymistä mielentilasta tai elämäntilanteesta toiseen. (SK 8.12.2011). Kysyimme myös muutamalta yleisön jäseneltä heidän mielipiteitään.
PSYL:in liikunnan lehtori Anne Varis oli seuraamassa Nykytanssi-iltaa oppilaidensa kanssa.
- Mute herätti opiskelijoitteni keskuudessa kahtiajaon, osa piti kovasti tanssista ja osa ei ymmärtänyt tanssin sisältöä. Itse koin teoksen mielenkiitoiseksi. Teos piti sisällään tunnetiloja, jotka hyvin liikkeellisesti tanssijat saivat tuotua esille.
Anne Varis huomioi myös, kuinka Muten koreografia kuvasti luojansa kulttuuria.
- Kimin koreografiasta tulee mieleen aasialainen menttaliteetti, jossa toteutetaan asioita hiljaa, yritetään ymmärtää kaikki ympärillä olevat koettelemukset, sitkeästi vaan kohti päämäärää, mikä se sitten on.
Tanssinystäviin lukeutuva Mauri Jaakonsaari näki teoksessa myös toisenlaisen vivahteen.
- Tanssista heijastui jotenkin voimakas toisesta välittämisen henki, hän kertoo.
Koreografina itsekin tunnettu Marjo Kuusela puolestaan löysi tästä teoksesta muuta mielenkiintoista. Kuuselaa selvästi innostaa Muten erilaisuus.
- Se ei kulkenut nykytanssin liikkeellisillä trendeillä, vaan siinä käytettiin enemmän elettä, ja silloin siitä muodostui ikään kuin pienoisdraama.
Myös Marjo Kuusela kuitenkin kokee teoksen haasteelliseksi katsojalle:
- Siinä oli hieno punainen lanka alussa, mutta se ikään kuin hävisi sitten. Odotin, että siihen lankaan olisi päässyt takaisin kiinni.
WANHA
Kahden frakkiin ja hattuun sonnustautuneen miehen ystävyydestä, elämästä ja vanhenemisesta kertova Wanha nähtiin Nykytanssi-illassa nyt uusintaesityksenä. Se on ollut PDC:n ohjelmistossa vuodesta 2003 asti. Tero Saarisen koreografia on kuitenkin antoisa.
- Olen nähnyt pojat (tanssijat Mikko Lampinen ja Riku Lehtopolku) useamman kerran. Tuntuu, että aina löytyy jotain tunnistamatonta uutta, kommentoi Mauri Jaakonsaari.
Anne Varis kehuu illan esityksen olleen paras versio hänen näkemistään:
- Taisin mennä kananlihalle. Riku on kehittynyt paljon ja nyt Mikon ja hänen yhteistyönsä toimi täydellisesti. Teos eteni omalla painollaan tanssijoitten aistien varassa. Loistava!
- Mielestäni se on hyvän teoksen merkki, kun se kestää uusintakatseluja ja paljastaa itsestään uusia asioita. Wanha on perusteoksia, jotka aina yllättävät, toteaa myös Marjo Kuusela. Hän havainnoi teoksen kehityskaarta vielä seuraavasti:
- Mikko ja Riku ovat tanssineet tätä jo niin kauan, että heille on muodostunut suuri määrä vivahteita. Mikä ennen oli busterkeatonmaista, ilmeettömin kasvoin tehtyä, on nyt kuin syventynyt heidän henkilökohtaisiksi tarinoikseen.
ALMOST THERE
Illan toinen kantaesitys oli porilaislähtöisen Mikko Lampisen tuorein koreografia. Lukematon määrä mahdollisuuksia, jotka voivat viedä meitä tiedostamattakin eri suuntiin, olivat teoksen pohjana. Sekä PDC:n avointen ovien viikon että Nykytanssi-illan kävijä saattoi kokea sen hyvin kongreettisesti. Harjoituksia seuraamassa oli myös joukko PSYLin oppilaita.
- Lukiomme tanssikurssin oppilaille avautui ihan eri ymmärrys, mitä tanssi on ja miten oikein tanssikoreografioita hiotaan ja harjoitellaan, kertoo Anne Varis. Hänen mukaansa opiskelijat odottivat itse näytöstä, jotta näkisivät eri koreografian palojen yhdistymisen itse esityksessä. Valmis teos oli heille mieleen.
- Opiskelijat pitivät kovasti. 40-minuuttinen teos meni nopeasti, sillä aina tuli uusia ulottovuukisa, Alku ja lopetus olivat vaikuttavia, Anne Varis toteaa..
Mauri Jaakonsaari kertoo nauttineensa liikkeen jatkuvuudesta teoksessa. Hän kiinnittää huomiota myös toiseen seikkaan:
- Jos en olisi tiennyt, että Mikko Lampinen on teoksen takana, en olisi erottanut sitä kokeneempien töistä.
Marjo Kuuselan mukaan teoksen liikekieli oli hämmästyttävästi Lampisen omaa.
- Yleensä uusien koreografien töissä näkyvät heidän takanaan olevien opettajien jäljet. Näin tässä teoksessa kuitenkin sellaista, mikä on hänen omaansa, enkä ole Suomessa ihan samankaltaiseen törmännyt.
Tematiikaltaan teoksen katsoi liikkuvan lähellä niin Jung-Eun Kimin Mutea kuin Tero Saarisen HUNTia Satakunnan Kansan Mikko I. Elo. Hän kirjoittaa teoksen olevan puhutteleva ja tanssillisesti rikas, jonka finaali kuitenkin jättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Marjo Kuusela katsoo Almost thereä toisin:
- Pidin kovasti siitä visiosta, minkä hän loi. Se yksi vähän keinotekoinen puu ja teokseen kuuluneet sähkölamput; toisaalta joku kokeneempi olisi ehkä käyttänyt valojen päälle panemista vain pari tai kolme kertaa, jolloin se olisi ollut efektiivisempää.
Nykytanssi-illan esitykset saavat Marjo Kuuselan pohtimaan lisäksi nykytanssiryhmiä yleensä. Hän kokee, että nykytanssijoiden vahva taito ei monesti näy tavallislle ihmisille näyttämöltä. PDC:n kohdalla kuitenkin on hänen mukaansa toisin.
- PDC:llä tätä taitoa on ja se on hyvin yleisöystävällistä ja samalla viihdyttävää. Silti se ei kätke sitä ns. taidetta.
Hän pitää ryhmää muutenkin erinomaisena:
- Jaksan yhä ihmetellä PDC:n tanssijoiden muuntautumiskykyä. Toista tällaista ryhmää ei Suomessa ole.
