Uotisen Huuto valloitti Turun
(English version can be found below the Finnish text)
Teksti ja kuva: Harald Birger Olausen
Mikko Lampinen & Jorma Uotinen
Porilaislähtöisen tanssijakoreografi Jorma Uotisen pitkään ja hartaasti odotettu Huuto-esityksen comeback sai päivävalon Turun Aurinkobaletin järjestämässä Manifestissa viime lauantaina. Sali oli ihan tupaten täynnä Uotis-faneja, olivathan itse Uotinen ja Huudon naisosaa aiemmin esittänyt Helena Lindgren seuraamassa esitystä, ja hyvä-huudot sekä aplodit jatkuivat poikkeuksellisen pitkään.
Uotinen oli harjoituttanut Huudon Porin Dance Companyn upeaa nousujohteista uraa tekevälle Mikko Lampiselle, jonka karheanoloinen tulkinta onnistui tuomaan esille Uotisen esitykseen piilottaman miehisyyden herkät kipupisteet pehmeän ja kovan vastakkaisuudessa. Kohtalokasta naista (La Femme Fatale) näytteli Riikka Tankka.
Mikon tulkinta Uotisen klassikkoteoksesta liikutti katsojat. Mikon eläytyminen toi Huutoon hikikarpaloittain miehisen tekemisen makua paljaalla ja puhuttelevalla rehellisyydellään ja nosti Huudon esityksenä uudelle tasolle.
On lähes kansallinen taideskandaali, ettei Uotisen mestariteoksista yhtäkään ole tallennettu jälkipolville. Nyt voisimme reseptiotutkimuksen keinoin verrata Uotisen mestariteosten merkitysten muotoutumisten tilannesidonnaisuutta ja ajan siihen raivaamia uusia tulkintamahdollisuuksia.
On selvää, että Uotisen Huuto on yksi tanssitaiteemme pieniä mestariteoksia. Se kuuluu Uotisen miehisyyttä eri kantilta kommentoivaan tanssitrilogiaan, joiden muut osat ovat olleet Ballet Pathetique sekä La Diva.
Unohtaa ei sovi myöskään Uotisen Pariisista mukanaan tuomaa mestarillista valaisijaa Claude Navillea, joka loi vaikuttavilla valokäytävillään alitajuntaisen illuusion Uotisen barokkimaisesti ripsaantuneisiin pudotuksiin, missä aika heitti häränpyllyä sisäisen kellon tikittäessä muistoja unessa, josta katsoja ei sinne päästyään halunnut millään herätä.
Huuto on näistä teoksista koskettavin ja tunnelataukseltaan niin voimakas ja vaikuttava, että se on edellyttänyt sekä Uotiselta että Lampiselta poikkeuksellisen nöyrää yhteistyöskentelyä.
Uotisen tanssien viehätys piilee ihan omassa rauhallisessa runomaailmassaan, missä katsojalla on lupa istua hetkeksi ja tipahtaa totutuilta sarjatulilta, ja alkaa haaveilla runoilija Fernando Pessoan tavoin tai kulkea chaplinmaisesti ikuista kulkurin maailmankansalaisen tietään tarinan sisällä.
Eikä ihan minkä tarinan. Uotisen tanssitarinat ovat vakavalla leikkimielisydellään ”italialaistyyppisiä”; niissä on lämmin ja sykkivä sydän, lörpöttelevä ulkokuori ja intohimon salaperäiset virrat.
Uotisen runollisen tanssihumanismin freskomaisten kohtausten tunnelmat ovat voimakkaasti tunteisiin vaikuttavia selkeitä ja liikuttavia elämäntarinoita. Niiden punaisena lankana ovat järjen ja tunteen yhdistyminen rohkeuteen ja ennakoitavuuteen. Esimerkiksi teoksessaan 1991 Uotinen ennakoi suvaitsemattoman Suomen synnyn. Huuto on taas ajastaan edellä oleva ”tanssimaailman Dogville”.
Uotisen liikkeet ovat kauniita ja näyttäviä. Uotisen tanssissa ei ole kiire mihinkään. Tauoilla on pisteiden ja pilkkujen tehtävä tarinassa. Valot ovat kutsuvia. Musiikki on melodramaattista ja näyttämöllinen ympäristö kuin ratkaisuaan odottava ”Lopullinen arvoitus.”
Huudon voi nähdä vielä kerran yleisön pyynnöstä Porin teatterissa 28.10.2012 Liisa Nojosen järjestämässä I Want You To Be Happy -nykytanssi-illassa.
Scream in Turku
Text and photo: Harald Birger Olausen, translation: R. Isoviita
A long-waited comeback performance of dancer and choreographer Jorma Uotinen's Scream was seen in Manifesti, Turku last Saturday. The place was full of fans of Uotinen - Uotinen himself was there with Helena Lindgren, who danced earlier the female part of the piece. Applauds continued long after the performance.
Into his old part Uotinen had trained Mikko Lampinen, a sparkling star from Pori Dance Company. His rough-like performance succeeded to bring up those delicate and painful points of manhood which Uotinen had hidden in the piece. Riikka Tankka played the part of La Femme Fatale.
Mikko Lampinen's version of Uotinen's classic number moved the audience. Mikko's honest and moving way to perform the role raised Scream to the new level.
It's almost an art scandal that none of Uotinen's master pieces have been documented for later generations. If they were documented in audio visual form, we could now compare, how their meanings have evolved in certain situations and what kind of new readings different times give to them.
Uotinen's Scream is one of our dance master pieces, that's clear. It belongs into Uotinen's dance trilogy, which comments manhood from different sides. The other parts of this trilogy is Ballet Pathetique and La Diva.
We must not also forget gaffer Claude Naville (Uotinen brought him from Paris), who created with his stunning light paths a subconscious illusion to baroque-like parts, where time turned upside down while we saw memories in a dream, from which the audience didn't want to wake up.
Scream is the most touching from these three pieces. It's so powerful and full of emotions that its creation has meant for Uotinen and Lampinen exceptionally humble co-working.
The charm of Uotinen's dance pieces are in their very own poetry, in this world, were the audience has a permission to sit down for a while and dream like poet Fernando Pessoa or watch the story as Chaplin's tramp would have watched it.
And what a story it is! Uotinen's dances have this serious playfulness which makes them feel almost Italian; they have warm heart, from one point of view they're chatty and they also have mysterious passion.
Uotinen's poetical dance language have a strong affect to feelings and he tells moving life stories. In them, you can see sense and sensibility merging with boldness and something predictable. For example in 1991 Uotinen saw already the birth of intolerant Finland. Scream is ahead of one's time, it's "Dogville" of dance world.
The movements of the piece are beautiful and strong. There's no hurry in this dance. Pauses work like points and commas in the story. Lights are inviting. Music is melodramatic and the mise-en-scène is like a Final mystery waiting for its solving.
Scream can be seen again in Pori Theater October 28th 2012.
