Muutoksia/Changes

Lampinen & Lehtopolku (kuva: Esa Kyyrö, Noora Isoeskeli)

(English translation after the Finnish text)
PDC Pori Dance Companyn taiteellinen johto on vaihtunut. Ryhmän perustaja ja sitä 25 vuotta johtanut koreografi Liisa Nojonen on luovuttanut haasteellisen tehtävän tanssijoina ja koreografeina tunnetuille Mikko Lampiselle ja Riku Lehtopolulle. He molemmat ovat tanssineet myös PDC Pori Dance Companyssa, Lehtopolku liki kaikissa ryhmän produktioissa. Heiltä molemmilta on myös nähty omia koreografioita vuosittaisessa PDC Tanssikuu -tapahtumassa.
Joka vuosi seitsemän mies- ja kuusi naistanssijaa produktiokohtaisesti työllistävä PDC jatkaa yhteistyötään sekä kansainvälisesti tunnettujen että kotimaassamme merkittävien koreografien ja ryhmien kanssa. Esim. ensi vuonna PDC esiintyy Helsingin Aleksanterin Teatterissa Tero Saarisen koreografiassa Overdosed Mood.
Ryhmän vetovastuusta siirtynyt Liisa Nojonen kiittää tanssijoitaan, ryhmän tukijoita ja yhteistyökumppaneita. Hän keskittyy nyt niin ikään Porissa toimivan tanssikoulunsa koulutuksen kehittämiseen. PDC:n tulevaisuudesta hän on positiivisin mielin. Liisa Nojonen kommentoi jo aiemmin Satakunnan Viikolle (20.5.14) siitä seuraavaa:
-PDC tanssii vahvasti jatkossakin. Työlleni on erinomaiset jatkajat.
Menestyksekkään ryhmän kuluneen kevään kohokohtiin lukeutui suuri Marjo Kuuselan koreografioima tanssikertomus Ronja Ryövärintytär, jossa ammattitanssijat esiintyvät yhdessä kymmenien tanssiopiskelijoiden kanssa. Kehuttu ryhmän juhlavuoden teos kirvoitti mm. Satakunnan Kansan kriitikon kynästä seuraavaa:

"Kekseliäässä toteutuksessa tanssi kohtaa mimiikan, kun kehojen kielet kertovat henkiöistä ja heidän välisistä suhteistaan. Runsaasta, osaavasta kaartista painuvat vahvimmin mieleen Riikka Tankan hurjalla tempolla käyskentelevä Undis sekä Mikko Lampisen karsimaattinen Matias [...]. Meri Tankan Ronja ja Atte Kilpisen Birk liitelevät lavalla höyhenenkevyesti ja ilmentävät yhteisissä kohtauksissaan kauniisti sitä, kuinka tunteet syvenevät lapsuuden vaihtuessa nuoruudeksi." (SK 29.4.14)

Ronja Ryövärintytär (kuva: Esa Kyyrö)

[IN ENGLISH:]
PDC Pori Dance Company has now the new artistic directors. The founder of the group and its leader of the last 25 years, choreographer Liisa Nojonen, has given her place to Mikko Lampinen and Riku Lehtopolku (both dancers and choreographers). They both have danced also in PDC Pori Dance Company, Riku Lehtopolku almost in its all productions. Both of them have created choreographies to the annual PDC Tanssikuu festival too. PDC, which annually has a seven male and six female dancers for different productions, continues coworking with not only remarkable Finnish but also internationally well known choreographers and dance groups. In 2015 PDC performs in Tero Saarinen's choreography Overdosed Mood (Aleksanterin Teatteri, Helsinki).
The ex-leader of the group, Liisa Nojonen, wants to thank her dancers, sponsors and coworkers. From now on she will concentrate into leading and developing her dance school in Pori, Finland. She feels positive about the future of PDC Pori Dance Company. As she commented in an interview by Satakunnan Viikko (May 20th 2014):
- PDC will be strong in the future too. I have excellent successors there.
The succesful group celebrated its 25 years journey in April performing with dozens of dance students in Marjo Kuusela's choreography Ronja the Robber's Daughter (based on the fantasy story Ronja Rövardotter by Astrid Lindgren). This acclaimed and loved performance was reviewed in Satakunnan Kansa too:

"In this clever performance dance meets mimicry, when body language tells about the characters and their relationships. The cast is large and skilled but the most memorable are Riikka Tankka's Undis (performed with a frenetic tempo) and Mikko Lampinen's charismatic Matias [...]. Meri Tankka's Ronja and Atte Kilpinen's Birk fly on the stage lightly as a feather and embody in their scenes beautifully how their feelings deepen when their characters grow up." (SK Apr 29th 2014)

PDC Tanssikuu -festivaali 2014: kepeitä unia ja syviä ajatuksia/ PDC Tanssikuu Festival 2014: Sweet Dreams and Deep Thoughts

(NOTE: ENGLISH TRANSLATION CAN BE FOUND BELOW THE FINNISH TEXT)

Jo useana keväänä järjestetty PDC Tanssikuu -festivaali keräsi n. viikko sitten tanssin ystävät kokemaan kansainvälisen ohjelmiston antia Porin Teatteriin. Esityksien joukossa oli niin kantaesityksiä kuin vierailevien tähtien taidonnäytteitä. Kolmipäiväisen tanssifestivaalin puitteissa juhlistettiin myös PDC Pori Dance Companyn 25. toimintavuotta.

Yksi esityksiä seuranneista oli Aasian modernin tanssin suurvaikuttaja Madam Wansoon Yook. Hän on seurannut PDC Pori Dance Companyn tanssijoita jo pidemmän aikaa.
- Meri [Tankka], Riikka [Tankka] ja Riku [Lehtopolku] olivat 10-12 vuotta vanhoja, kun he tulivat Koreaan esiintymään kansainvälisille lasten tanssifestivaaleille. Olen seurannut heidän kasvamistaan lavalla, Madam toteaa.
Madam Wansoon Yook muistelee ryhmän tanssijoiden alkutaivalta lämmöllä:
- Vaikka he olivat vasta lapsia, jopa niin nuorina he näyttivät jo taiteilijoilta. Liisa [Nojonen] on taiteilija ja myös HYVÄ opettaja.

Korean kulttuuriministeriön tuella festivaalin ohjelmistossa nähtiin tällä kertaa mm. viime vuoden SCF-festivaaleilla palkitun Hwa Suk Leen teos One Hundred and Eight. Tämä oli Hwa Suk Leen ryhmän ensimmäinen vierailu Euroopassa. Kuten PDC:n taiteellinen johtaja Liisa Nojonen huomauttaa Satakunnan Viikolle antamassaan haastattelussa (SV 8.4.2014), kansainvälinen yhteistyö on ollut hedelmällistä ja kohottanut Suomen tanssin tasoa sekä arvostusta. Madam Wansoon Yook on samoilla linjoilla:
- [PDC] tuo tätä taidetta meille ja me puolestaan heille, joten vaihtomme on ollut todella onnistunutta. Tänä vuonna meiltä Koreasta kutsuttiin mukaan kaksi koreografia, jotka on valittu todella hyvin.

Festivaalin ensimmäisenä iltana nähty suomalaisen Carl Knifin kantaesitys The Orchestra rakentui koreografin itsensä mukaan musiikilliselle ja liikkeelliselle leikittelylle. Knif halusi teoksessaan rinnastaa tanssiryhmän orkesteriin ja liikkeen musiikkiin. Tero Saarinen Companyn riveissä tanssinut Knif ei kuitenkaan tällä teoksellaan täysin voittanut Satakunnan Kansan kriitikko Mikko I. Eloa puolelleen. Kuten Elo teoksesta kirjoittaa (SK 15.4.2014): The Orchestra on viihdyttävä ja oivaltava leikki tanssin ja musiikin suhteesta, mutta syvällisempiä tasoja teoksesta on turha etsiä.

Ensimmäisen illan ohjelmistosta kriitikkoon tekivät suuremman vaikutuksen korealaisen Yang Hee Chon Mumbling Desert sekä Israelista Alankomaiden kautta saapuneen Sagi Grossin One Charming Night. Yang Hee Cho voitti viime vuonna SCF:n Grand Prix -palkinnon sekä saman festivaalin parhaan tanssijan palkinnon. Elo kirjoittaakin, että [tanssijan] jokainen lihas on kuin oma, itsenäinen roolihenkilönsä tämän sooloteoksessa. Hän kehuu teoksen olevan vaikuttava esimerkki korealaisen tanssitaiteen korkeasta osaamisesta ja pienimpiin yksityiskohtiin ulottuvasta tarkkuudesta.

The Orchestran tavoin myös PDC Tanssikuun toisena päivän uudelleen nähty Sagi Grossin One Charming Night vääntää Elon mukaan draama- ja syvyyslukemia vielä Mumbling Desertistäkin pykälän isommalle. Identiteetin muodostumiseen liittyvä teos käsittelee ulkomaalaisen asemaa Euroopassa. Kuten Elo havainnoi: [siinä] tanssijoiden liikekieli on raskasta ja painokasta, täysin vailla pyrkimystä silmiä hivelevään estetiikkaan. Sormella osoittelu ja vimmainen huitominen ovat tehokeinoja, jotka saavat katsojankin kavahtamaan.

Alkujaan eri tanssijoiden tanssima One Charming Night sai nyt kantaesityksensä Suomessa PDC:n tanssijoiden voimin. Teos vaikutti myös Madam Wansoon Yookiin.
- Sen liikkeet olivat hyvin voimakkaita. Me emme [koskaan ennen] ole kuulleet tätä tarinaa ja on hyvin tärkeää saada kuulla siitä. Teoksen liikekieli antoi minulle hyvin voimakkaan tunteen. Siinä oli humaaniutta ja jotakin surullista, hän kuvailee.

PDC Tanssikuun toisen illan kohokohtiin kuului korealaisen Hwa Suk Leen One Hundred and Eight, josta Satakunnan Kansan Mikko I. Elo kirjoittaa mm. seuraavaa (SK 16.4.2014): Vaikuttavan esityksen dynamo on Hwa Suk Leen lavapreesens. Hallitut pienet eleet ja liikkeet ilmaisevat enemmän kuin tunnin akrobaattinen huhkiminen.

Tanssikuun toisen illan ohjelmassa oli lisäksi venäläistaituri Vladimir Varnavan tanssima ja luoma sooloteos Dream Caused by the Flight. Vaikka teos oli luonteeltaan aivan toista maata korealaisesityksen kanssa, sekin valloitti. Kuten Mikko I. Elo kirjoittaa: Taitava venäläinen venyy niin huimaan akrobatiaan kuin ilmeikkääseen mimiikkaan, eikä esityksestä vauhtia puutu. Lopussa uni lentoonlähdöstä taitaa päättyä karuun herätykseen, mutta päällimmäisenä katsojan mieleen jää silkka liikkeen ilo.

Tanssikuun huikean esityskimaran päätti aiemmista vuosista tuttuun tapaan Tanssin Gaala, jossa nähtiin lisää kansainvälisten vieraiden esityksiä sekä kotimaista osaamista. Kiitos kaikille mukana olleille!

HUOM! Tulossa pian: Ronja Ryövärintytär!



IN ENGLISH:

PDC Tanssikuu 2014 Festival

About a week ago we ended this spring's PDC Tanssikuu festival, which has gathered dance fans on many years to Pori Theater to experience our international program. Now the festival offered both premieres and performances from talented guest stars. These three festival days were also a celebration of PDC Pori Dance Company's 25th year.

Among the audience was the great lady of the Asian modern dance scene, Madam Wansoon Yook. She has followed PDC Pori Dance Company's members for a long time.
- Meri [Tankka], Riikka [Tankka] and Riku [Lehtopolku] were 10-12 years old when they came to Korea to perform, when there was a children's international festival. I watched them growing up on the stage, Madam says.
Madam Wansoon Yook remembers these dancers' early years warmly:
- Even though they were children, they already looked like they were artists. Liisa [Nojonen] is really an artist and also a GOOD teacher.

The Korean Ministry of Culture helped to bring Korean performers to this festival again. At this time one of these performers was SCF awarded choreographer Hwa Suk Lee with his choreography One Hundred and Eight. He and his group of dancers were visiting in Europe now for the very first time. As PDC Pori Dance Company's Artistic Director Liisa Nojonen tells in the interview for Satakunnan Viikko (SV Apr 8th 2014), this international collaboration has been fruitful and leveled up Finnish dance and made it more respected. Madam Wansoon Yook has similar thoughts:
- [PDC] brings this art to us and also we bring it to them, so our exchange has been really succesful. This year two dance choreographers [from Korea] were invited to here and they were chosen so well.

The first festival day offered a premiere (The Orchestra) from a Finnish choreographer Carl Knif. Mr. Knif himself explained that his choreography was built on musical and kinetic playing. He wanted to make the dance group be like an orchestra and the movements like music. Mr. Knif, who has also danced in Tero Saarinen Company, didn't quite win Mikko I. Elo, the critic of Satakunnan Kansa, on his side with this piece. As Mr. Elo writes (SK Apr 15th 2014): The Orchestra is an entertaining and insightful play of the relationship of dance and music but it won't give you anything deeper.

From the first day's program Mr. Elo found the best the choreographies by Korean Yang Hee Cho (Mumbling Desert) and Sagi Gross (One Charming Night), who is originally from Israel but has lived a long time in the Netherlands. Yang Hee Cho won in 2013 the Grand Prix of SCF festival and was also chosen as the best dancer of this same festival. Mr. Elo points out how each of the dancer's muscles seem to be like a different character in this solo dance. The critic praises Mumbling Desert: It's an impressive example of the high quality of the Korean dance art and detailed precision.

Both Sagi Gross' One Charming Night and Carl Knif's The Orchestra were seen again on the second festival day. Mikko I. Elo finds Mr. Gross' choreography even deeper and more dramatic than Yang Hee Cho's Mumbling Desert. One Charming Night is related to identity forming and the difficulties of being a foreigner in Europe. As Mr. Elo writes: [in it] dancers have heavy movements, moves without an aspiration to be esthetically beautiful. There's pointing fingers and outbursts which can give shivers even to an audience member.

One Charming Night was originally performed by other dancers but now it was premiered in Finland with PDC Pori Dance Company members. The choreography touched also Madam Wansoon Yook.
- Its movements are very powerful. We never heard about the story [before] but it's very important to know about it. The movement gave me a very strong feeling. There's humanity and something sad in it, she says.

One of the great moments of The PDC Tanssikuu 2014 Second show was Korean Hwa Suk Lee's One Hundred and Eight. Mr. Elo writes about it (SK Apr 16th 2014): The dynamo of this impressive performance is the presence of Hwa Suk Lee. The small and controlled movements express more than a hour's acrobatic wiggle and waggle.

Russian talent Vladimir Varnava brought his solo choreography (Dream Caused by the Flight) also to the second festival day. Although the solo piece is very different when compared to the Korean performance, it was taken positively. As Mikko I. Elo writes: This talented Russian can wild acrobatics but also expressive mimicry and the performance doesn't have a lack of speed. In the end the dream of flying is perhaps interrupted by a rough awakening but still the viewer can think nothing else but the joy of moving.

The festival ended with Dance Gala, like many times before. The Gala offered both international guest performances and Finnish dance art. We wish to thank everybody involved!

Note! Coming soon: Ronja Ryövärintytär - Ronja the Robber's Daughter!

Hetkien vaellus otti yleisönsä/ Hetkien vaellus took its audience

[NOTE: English translation after the Finnish part.]

Kuva/photo: Liisa Nojonen
Viime perjantaina, eli 7.2.14, kantaesityksensä saanut Jorma Uotisen koreografia Hetkien vaellus otettiin vastaan positiivisesti. Teos esitettiin osana Katedraali soi -musiikkitapahtumaa Turussa. Taitelijaprofessori ja koreografi Uotisen uutuusteos oli etukäteen huomioitu mm. laajalevikkisen Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla. Hetkien vaellus esitettiin tavanomaisesta poiketen Turun Tuomiokirkossa. Mutta kuten Uotinen itse asiaa Helsingin Sanomissa (7.2.14) kommentoi: ”Tuomiokirkko tuntui heti itsestään selvältä paikalta niin musiikin kuin vaellusteeman suhteen.”

Turun Sanomien kriitikko Kaisa Kurikka totesi (9.2.2014) esityksen saaneen aikaan voimakkaan kokemuksen. Hän kehui myös nuoren urkutaiteilija Pétur Sakarin lahjakkuutta. Sakari vastasi tanssiteoksen äänimaailmasta. Kuten Kurikka kirjoitti musiikista: ”Katedraali soi muhkean täyteläisesti ja taidokkaasti, mutta myös vienon herkästi.”

Länsi-Suomen kolumnisti Matti Pursiheimo huomioi uutuusteosta (15.2.) mm. seuraavin sanoin: "Esityksen aiheuttamat ensimmäiset kylmät väreet menivät selkää pitkin tulitaiteilija Antti Nergin tullessa keskikäytävää lähes pimennettyyn kirkkoon. Elävän tulen häilyvät leiskahdukset sekä varjot seinillä ja holveissa veivät ajatukset vuosisatojen taakse aikaan ennen sähkövaloja."

Teos yhdisteli musiikin ja tanssin lisäksi Fernando Pessoan runoutta. Turun Sanomien kriitikko ihaili PDC Pori Dance Companyn tanssijoiden, Meri Tankan, Riikka Tankan, Mikko Lampisen ja Riku Lehtopolun, liikekieltä ja taidokkuutta – he sopivat hänen mukaansa Uotisen veistokselliseen liikkeeseen upeasti. Liikesommittelussa korostuvat linjakkuus ja jatkuvuus, joita rytmittävät sekä tehokkaat pysähtymiset että vaativat nostot. Teos kaikkine osineen käsittelee ikiaikaisia teemoja ihmisen vaelluksesta.

Vaikka Hetkien vaellus sai kantaesityksensä juuri Turun Tuomiokirkossa, se on alkujaan suunniteltu niin, että teosta on mahdollista esittää myös muualla.


IN ENGLISH:
On last Friday, Feb the 7th 2014, Jorma Uotinen's choreography Hetkien vaellus (Passagem das horas) was performed the very first time for the public and it got a positive response. The piece was performed on Katedraali soi music festival in Turku, Finland. Before that Jorma Uotinen, who is both Professor of Arts and a choreographer, was noticed with this new work also in the popular Helsingin Sanomat newspaper. Hetkien vaellus was performed in a slightly unusual place – Turku Cathedral. However, as Mr. Uotinen himself commented to Helsingin Sanomat (Feb 7th 2014): ”It felt like this Cathedral was the right place from the beginning, because of the music and the theme of the piece.”

Critic Kaisa Kurikka from Turun Sanomat wrote (Feb 9th 2014) that Hetkien vaellus gave a strong experience for its audience. She also praised the talent of Pétur Sakari, the young organist, who was responsible of the sound-scape of this dance piece. As Kurikka wrote about the music: ”The Cathedral was both full of skillfully played massive sounds but also delicate music.”

Columnist Matti Pursiheimo from Länsi-Suomi wrote of this new piece: "The first (positive) chills came from fire artist Antti Nerg's entrée. His living fire cause a play of shadows and lights on the walls of the cathedral, a play that takes you back in time centuries ago, in time without electric lights."

The piece had different elements together: music, dance and poetry by Fernando Pessoa. Ms. Kurikka was fascinated by the talent and moves of PDC Pori Dance Company dancers. She wrote that Meri Tankka, Riikka Tankka, Mikko Lampinen and Riku Lehtopolku are excellent dancers to perform Mr. Uotinen's statuesque moves. The dance itself had harmony and continuity which were paced with effective stops and demanding lifts. This dance piece deals with the age-old themes of the journey of a man.

Although Hetkien vaellus had its premiere in Turku Cathedral, the piece is structured in a way that makes it possible to be performed also elsewhere.


EDIT 6.3.2014

Moderni tanssi on voimissaan/ The power of modern dance

[English translation below the Finnish part]

Korealaista ja suomalaista tanssitaidetta esitellyt PDC Pori Dance Companyn Nykytanssi-ilta 28.10.2012 sai tuoreeltaan hyvää palautetta yleisöltään. Mm. kaksi kantaesitystä, Jung-Eun Kimin Critical Mass ja Silence-ecneliS, sisältänyttä iltaa luonnehdittiin kiinnostavaksi ja erilaiseksi. Critical Mass, jossa tanssivat Tanssikoulu Liisa Nojosen EK-luokkalaiset, tutkii koreografinsa mukaan välttämätöntä määrää herkkyyttä, jolla saa aikaan tietyn muutoksen. Riikka Tankan esittämä Silence-ecneliS puolestaan sai inspiraationsa Kimin keskisuomalaisella lammella ensi kertaa kokemasta hiljaisuudesta.
Illan otsikko, I want you to be happy, täyttyi viimeistään Korean Nuori taiteilija 2008 -maininnan ja vuoden 2011 Aasian koreografikilpailun voiton saaneen tanssija-koreografi Jin-han Choin hyväntuulisessa esityksessä.
- Kaikki hymyilivät, kun hän tarjosi keksejä ja kiersi yleisön joukossa, luonnehti näytöstä katsomassa ollut Sofia Kesti.

Huuto/Scream. Photo/Kuva: Esa Kyyrö

Illan päätti Jorma Uotisen klassikkoteos Huuto, jonka Uotinen teki aikoinaan itselleen, mutta jossa miehen tuntoja ilmensi nyt Mikko Lampinen. Esitys kirvoitti pitkät aplodit, joita osa yleisöstä antoi jopa seisaaltaan.

Jin-han Choi. Photo/Kuva: Esa Kyyrö

IN ENGLISH: Both Korean and Finnish modern dance was seen in the cherished modern dance evening (Oct 28th 2012) by PDC Pori Dance Company. Audience described the evening, which included for example two premieres by Jung-Eun Kim (Critical Mass and Silence-ecneliS) with words interesting and different. According to the choreographer Kim Critical Mass, which was performed by Tanssikoulu Liisa Nojonen's students, examines how much sensitivity is needed to certain change. Riikka Tankka performed Silence-ecneliS, which was inspired by a quiet pond in mid Finland.
The main title of the evening, I want you to be happy, came true in choreographer and dancer Jin-han Choi's joyful piece. He is Korean Young artist from 2008 and the winner of Asian choreography contest 2011.
- Everybody was smiling, when he served cookies and walked among audience, described audience member Sofia Kesti.
The evening ended with Jorma Uotinen's classic piece of man's feelings. Uotinen made Scream (Huuto) originally for himself but it was now performed by Mikko Lampinen. The show ended with long applauds, some audience members applauded also standing.

Uotisen Huuto valloitti Turun/ Scream in Turku

Uotisen Huuto valloitti Turun


(English version can be found below the Finnish text)
Teksti ja kuva: Harald Birger Olausen

Mikko Lampinen & Jorma Uotinen

Porilaislähtöisen tanssijakoreografi Jorma Uotisen pitkään ja hartaasti odotettu Huuto-esityksen comeback sai päivävalon Turun Aurinkobaletin järjestämässä Manifestissa viime lauantaina. Sali oli ihan tupaten täynnä Uotis-faneja, olivathan itse Uotinen ja Huudon naisosaa aiemmin esittänyt Helena Lindgren seuraamassa esitystä, ja hyvä-huudot sekä aplodit jatkuivat poikkeuksellisen pitkään.

Uotinen oli harjoituttanut Huudon Porin Dance Companyn upeaa nousujohteista uraa tekevälle Mikko Lampiselle, jonka karheanoloinen tulkinta onnistui tuomaan esille Uotisen esitykseen piilottaman miehisyyden herkät kipupisteet pehmeän ja kovan vastakkaisuudessa. Kohtalokasta naista (La Femme Fatale) näytteli Riikka Tankka.

Mikon tulkinta Uotisen klassikkoteoksesta liikutti katsojat. Mikon eläytyminen toi Huutoon hikikarpaloittain miehisen tekemisen makua paljaalla ja puhuttelevalla rehellisyydellään ja nosti Huudon esityksenä uudelle tasolle.

On lähes kansallinen taideskandaali, ettei Uotisen mestariteoksista yhtäkään ole tallennettu jälkipolville. Nyt voisimme reseptiotutkimuksen keinoin verrata Uotisen mestariteosten merkitysten muotoutumisten tilannesidonnaisuutta ja ajan siihen raivaamia uusia tulkintamahdollisuuksia.

On selvää, että Uotisen Huuto on yksi tanssitaiteemme pieniä mestariteoksia. Se kuuluu Uotisen miehisyyttä eri kantilta kommentoivaan tanssitrilogiaan, joiden muut osat ovat olleet Ballet Pathetique sekä La Diva.

Unohtaa ei sovi myöskään Uotisen Pariisista mukanaan tuomaa mestarillista valaisijaa Claude Navillea, joka loi vaikuttavilla valokäytävillään alitajuntaisen illuusion Uotisen barokkimaisesti ripsaantuneisiin pudotuksiin, missä aika heitti häränpyllyä sisäisen kellon tikittäessä muistoja unessa, josta katsoja ei sinne päästyään halunnut millään herätä.

Huuto on näistä teoksista koskettavin ja tunnelataukseltaan niin voimakas ja vaikuttava, että se on edellyttänyt sekä Uotiselta että Lampiselta poikkeuksellisen nöyrää yhteistyöskentelyä.

Uotisen tanssien viehätys piilee ihan omassa rauhallisessa runomaailmassaan, missä katsojalla on lupa istua hetkeksi ja tipahtaa totutuilta sarjatulilta, ja alkaa haaveilla runoilija Fernando Pessoan tavoin tai kulkea chaplinmaisesti ikuista kulkurin maailmankansalaisen tietään tarinan sisällä.

Eikä ihan minkä tarinan. Uotisen tanssitarinat ovat vakavalla leikkimielisydellään ”italialaistyyppisiä”; niissä on lämmin ja sykkivä sydän, lörpöttelevä ulkokuori ja intohimon salaperäiset virrat.

Uotisen runollisen tanssihumanismin freskomaisten kohtausten tunnelmat ovat voimakkaasti tunteisiin vaikuttavia selkeitä ja liikuttavia elämäntarinoita. Niiden punaisena lankana ovat järjen ja tunteen yhdistyminen rohkeuteen ja ennakoitavuuteen. Esimerkiksi teoksessaan 1991 Uotinen ennakoi suvaitsemattoman Suomen synnyn. Huuto on taas ajastaan edellä oleva ”tanssimaailman Dogville”.

Uotisen liikkeet ovat kauniita ja näyttäviä. Uotisen tanssissa ei ole kiire mihinkään. Tauoilla on pisteiden ja pilkkujen tehtävä tarinassa. Valot ovat kutsuvia. Musiikki on melodramaattista ja näyttämöllinen ympäristö kuin ratkaisuaan odottava ”Lopullinen arvoitus.”

Huudon voi nähdä vielä kerran yleisön pyynnöstä Porin teatterissa 28.10.2012 Liisa Nojosen järjestämässä I Want You To Be Happy -nykytanssi-illassa.


Scream in Turku

Text and photo: Harald Birger Olausen, translation: R. Isoviita
A long-waited comeback performance of dancer and choreographer Jorma Uotinen's Scream was seen in Manifesti, Turku last Saturday. The place was full of fans of Uotinen - Uotinen himself was there with Helena Lindgren, who danced earlier the female part of the piece. Applauds continued long after the performance.

Into his old part Uotinen had trained Mikko Lampinen, a sparkling star from Pori Dance Company. His rough-like performance succeeded to bring up those delicate and painful points of manhood which Uotinen had hidden in the piece. Riikka Tankka played the part of La Femme Fatale.

Mikko Lampinen's version of Uotinen's classic number moved the audience. Mikko's honest and moving way to perform the role raised Scream to the new level.

It's almost an art scandal that none of Uotinen's master pieces have been documented for later generations. If they were documented in audio visual form, we could now compare, how their meanings have evolved in certain situations and what kind of new readings different times give to them.

Uotinen's Scream is one of our dance master pieces, that's clear. It belongs into Uotinen's dance trilogy, which comments manhood from different sides. The other parts of this trilogy is Ballet Pathetique and La Diva.

We must not also forget gaffer Claude Naville (Uotinen brought him from Paris), who created with his stunning light paths a subconscious illusion to baroque-like parts, where time turned upside down while we saw memories in a dream, from which the audience didn't want to wake up.

Scream is the most touching from these three pieces. It's so powerful and full of emotions that its creation has meant for Uotinen and Lampinen exceptionally humble co-working.

The charm of Uotinen's dance pieces are in their very own poetry, in this world, were the audience has a permission to sit down for a while and dream like poet Fernando Pessoa or watch the story as Chaplin's tramp would have watched it.

And what a story it is! Uotinen's dances have this serious playfulness which makes them feel almost Italian; they have warm heart, from one point of view they're chatty and they also have mysterious passion.

Uotinen's poetical dance language have a strong affect to feelings and he tells moving life stories. In them, you can see sense and sensibility merging with boldness and something predictable. For example in 1991 Uotinen saw already the birth of intolerant Finland. Scream is ahead of one's time, it's "Dogville" of dance world.

The movements of the piece are beautiful and strong. There's no hurry in this dance. Pauses work like points and commas in the story. Lights are inviting. Music is melodramatic and the mise-en-scène is like a Final mystery waiting for its solving.

Scream can be seen again in Pori Theater October 28th 2012.

Arvioita PDC:n esityksistä Kuopio tanssii ja soi -festivaaleilla 2012/ Performance reviews: PDC in Kuopio Dance Festival 2012

(Note: English translation below the Finnish text.)

Katso tästä Jorma Uotisen videohaastattelu Savon Sanomissa.

PDC Pori Dance Company sai kunnian olla tämän vuoden Kuopio tanssii ja soi -festivaalien ensimmäisen päivän esiintyjiä. Festivaalien pitkäaikainen taiteellinen johtaja ja hiljattain professorin arvonimen saanut Jorma Uotinen loi tapahtumaan yhdessä PDC:n, säveltäjä Atso Almilan ja Kuopion kaupunginorkesterin kanssa tanssiteoksen Symphony 4 – Dances. Kyseisessä teoksessa näyttäytyvät tekijöiden mukaan kaikki elämän sävyt yksinäisyydestä karnevaaleihin ja surusta hyvästien jättöön. Sen lisäksi PDC esitti alkujaan vuonna 1994 juuri Kuopiossa ensi-iltansa saaneen Tero Saarisen koreografian Wanha. Alun perin tätä ystävyyttä ja vanhenemista käsittelevää teosta tanssivat koreografi Saarinen ja Kenneth Kvanström. Nyt Kuopiossa nähtiin PDC:n Mikko Lampisen ja Riku Lehtopolun tulkinta teoksesta.

Kriitikoiden palaute teoksista oli suopeaa. Savon Sanomien Annikki Alku kirjoitti 16.6.2012 ilmestyneessä kritiikissään, että ryhmä [Sam Vaherlehto, Mikko Lampinen, Riku Lehtopolku, Kati Aalto, Riikka Tankka ja Meri Tankka] oli upeassa iskussa. Tekniikkaa ja energiaa riitti. Alku huomautti, ettei tanssillinen ilmaisu ollut kovin monipuolista, mutta hänen tulkintansa mukaan se oli koreografinen tarkoituskin. Teoksen musiikkia Alku kuvaili helmeileväksi ja hyvin liikkuvaksi. Hän pani myös merkille, että säveltäjä Almila oli nimennyt teoksensa osat yksinäisyydeksi, liikkeeksi, hovitansseiksi ja jäähyväisiksi, mutta Uotinen oli nimennyt koreografiansa osat optimistisemmin odotukseksi, actioniksi, partytimeksi ja hellyydeksi. Savon Sanomien kriitikon mukaan koreografia oli myös kiihkeämpää ja jatkuvavauhtisempaa kuin musiikki, vaikka se sitä noudattikin. Tero Saarisen Wanhaa hän kehui esityshelmeksi, joka on kestänyt aikaa.

Helsingin Sanomien Jussi Tossavainen puolestaan nosti esiin omassa arvostelussaan (16.6.2012), ettei Suomessa usein näe Kansallisoopperan ulkopuolella tanssin kantaesitystä, jossa olisi kokonainen sinfonia, jota täysmittainen kaupunginorkesteri soittaa. Tossavainen huomioi, että Almila osoittaa sävellyksessään historiatietoisuutta ja viittailee iloisesti moneen suuntaan, kuten Debussyyn ja Tšaikovskiin. Uotisen koreografiaa hän kuvaili vakaaksi laatutyöksi, jota PDCn tanssijat toteuttavat jäntevästi; Uotiselle ominainen liikkeen kontrolloitu ja näennäinen holtittomuus tuli Tossavaisen mukaan tanssiryhmän esittämänä hienosti esille. Kriitikko summaa kokemansa näyttäväksi, mutta ennen kaikkea musiikillisesti orkestroinniltaan korvaa hyväileväksi.

Kokonaisuudessaan Kuopion festivaali keräsi Aamulehden (20.6.2012) kertoman mukaan jälleen hyvin yleisöä, vaikka Kuopion teatterin näyttämöt eivät remontin vuoksi olleetkaan tänä vuonna käytettävissä festivaalia varten. Uotinen jatkaa festivaalin taiteellisena johtajana ainakin vielä seuraavat kaksi vuotta. - Kuljen silmät auki etsimässä ohjelmistoa. Maailma on etnisesti monipuolisempi, ja taiteen tehtävä on avata ovia näkemään muita, hän kertoo.



IN ENGLISH: PDC Pori Dance Company was one of the first performers of 43rd International Kuopio Dance Festival a few days ago. Kuopio Dance Festival's long time Artistic Director Jorma Uotinen, who recently became also Professor, had created there a new dance performance Symphony 4 – Dances with PDC, conductor Atso Almila and Kuopio Symphony Orchestra. This romantic symphony piece leaded the viewers from carnival of life to melancholy and sad moments of inevitable farewells. On festival PDC performed also choreographer Tero Saarinen's piece Wanha, which had its premiere originally in Kuopio (in 1994) with the choreographer himself and Kenneth Kvanström. Now this story of friendship and growing old was danced by PDC members Mikko Lampinen and Riku Lehtopolku.

Critics looked both of these performances positively. Annikki Alku from Savon Sanomat wrote (June-16-2012) that PDC [Sam Vaherlehto, Mikko Lampinen, Riku Lehtopolku, Kati Aalto, Meri Tankka and Riikka Tankka] were great in Symphony 4 – Dances. They were technically good and they had the energy for this piece. Alku also noticed that the dance performance lacked variety of expressions on purpose. She described the piece's music bubbly and nicely moving. According to Alku, composer Almila had given different names to the parts of the piece than choreographer Uotinen. While Almila called them with names like Being Alone, Movement, The Courtly Dances and Farewells, Uotinen called these parts with more optimistic names: The Waiting, Action, Party Time and Tenderness. The critic of Savon Sanomat found the choreography more ardent or passionate than the music, although the movement was combined to it. Of Tero Saarinen's Wanha she said it was a little gem that hasn't outdated.

In Helsingin Sanomat June-16-2012 critic Jussi Tossavainen pointed out that in Finland it's not usual to see a premiere of this kind of symphonic dance piece outside Finnish National Opera. He wrote also that composer Atso Almila shows well his knowledge in history and refers to many directions, including to Debussy and Tchaikovsky. Jorma Uotinen's choreography Tossavainen described as stabile quality work, which PDC Pori Dance Company performed well. In Uotinen's typical style the movement is highy controlled, although it looks uncontrolled. According to Tossavainen PDC dancers created this illusion fine. He found the whole performance impressive but especially musically pleasant.

According to Aamulehti (June-20-2012) the festival in Kuopio reached a large audience again, although in this year Kuopio Theatre couldn't be used for it (it's in renovation process). Jorma Uotinen will stay still at least two years as the festival's Artistic Director.
- I'm seeking openly new performances. The world has ethnically many sides and the art should open doors to see the others, says Uotinen.

Nykytanssi-illan 4.12.2011 katsojilta

Wanhan kuva: Esa Kyyrö

Menestyksekäs tanssiesitysten ilta Porin Teatterissa puhutteli monia. Kolmesta illan teoksesta kaksi oli kantaesityksiä ja yksi monelle vanha tuttu. Ohessa yleisön kommentteja niistä jokaisesta.

MUTE

Äänetön on äänetöntä huutamista
Äänetön on äänekästä hiljaisuutta
Äänetön on vaarallista
innokkuuden ja tyyneyden rinnakkaiseloa.
Minä tiedän. Minä liikun. Ovi avataan hitaasti.
Näillä sanoilla korealaiskoreografi Jung-Eun Kim evästi yleisöä nyt kantaesitettyyn teokseensa Mute. Satakunnan Kansan toimittaja Mikko I. Elo kirjoitti Kimin teoksen heijastelevan tanssillisesti viihdyttävän esityksen voimalla siirtymistä mielentilasta tai elämäntilanteesta toiseen. (SK 8.12.2011). Kysyimme myös muutamalta yleisön jäseneltä heidän mielipiteitään.
PSYL:in liikunnan lehtori Anne Varis oli seuraamassa Nykytanssi-iltaa oppilaidensa kanssa.
- Mute herätti opiskelijoitteni keskuudessa kahtiajaon, osa piti kovasti tanssista ja osa ei ymmärtänyt tanssin sisältöä. Itse koin teoksen mielenkiitoiseksi. Teos piti sisällään tunnetiloja, jotka hyvin liikkeellisesti tanssijat saivat tuotua esille.
Anne Varis huomioi myös, kuinka Muten koreografia kuvasti luojansa kulttuuria.
- Kimin koreografiasta tulee mieleen aasialainen menttaliteetti, jossa toteutetaan asioita hiljaa, yritetään ymmärtää kaikki ympärillä olevat koettelemukset, sitkeästi vaan kohti päämäärää, mikä se sitten on.
Tanssinystäviin lukeutuva Mauri Jaakonsaari näki teoksessa myös toisenlaisen vivahteen.
- Tanssista heijastui jotenkin voimakas toisesta välittämisen henki, hän kertoo.
Koreografina itsekin tunnettu Marjo Kuusela puolestaan löysi tästä teoksesta muuta mielenkiintoista. Kuuselaa selvästi innostaa Muten erilaisuus.
- Se ei kulkenut nykytanssin liikkeellisillä trendeillä, vaan siinä käytettiin enemmän elettä, ja silloin siitä muodostui ikään kuin pienoisdraama.
Myös Marjo Kuusela kuitenkin kokee teoksen haasteelliseksi katsojalle:
- Siinä oli hieno punainen lanka alussa, mutta se ikään kuin hävisi sitten. Odotin, että siihen lankaan olisi päässyt takaisin kiinni.

WANHA

Kahden frakkiin ja hattuun sonnustautuneen miehen ystävyydestä, elämästä ja vanhenemisesta kertova Wanha nähtiin Nykytanssi-illassa nyt uusintaesityksenä. Se on ollut PDC:n ohjelmistossa vuodesta 2003 asti. Tero Saarisen koreografia on kuitenkin antoisa.
- Olen nähnyt pojat (tanssijat Mikko Lampinen ja Riku Lehtopolku) useamman kerran. Tuntuu, että aina löytyy jotain tunnistamatonta uutta, kommentoi Mauri Jaakonsaari.
Anne Varis kehuu illan esityksen olleen paras versio hänen näkemistään:
- Taisin mennä kananlihalle. Riku on kehittynyt paljon ja nyt Mikon ja hänen yhteistyönsä toimi täydellisesti. Teos eteni omalla painollaan tanssijoitten aistien varassa. Loistava!
- Mielestäni se on hyvän teoksen merkki, kun se kestää uusintakatseluja ja paljastaa itsestään uusia asioita. Wanha on perusteoksia, jotka aina yllättävät, toteaa myös Marjo Kuusela. Hän havainnoi teoksen kehityskaarta vielä seuraavasti:
- Mikko ja Riku ovat tanssineet tätä jo niin kauan, että heille on muodostunut suuri määrä vivahteita. Mikä ennen oli busterkeatonmaista, ilmeettömin kasvoin tehtyä, on nyt kuin syventynyt heidän henkilökohtaisiksi tarinoikseen.

ALMOST THERE

Illan toinen kantaesitys oli porilaislähtöisen Mikko Lampisen tuorein koreografia. Lukematon määrä mahdollisuuksia, jotka voivat viedä meitä tiedostamattakin eri suuntiin, olivat teoksen pohjana. Sekä PDC:n avointen ovien viikon että Nykytanssi-illan kävijä saattoi kokea sen hyvin kongreettisesti. Harjoituksia seuraamassa oli myös joukko PSYLin oppilaita.
- Lukiomme tanssikurssin oppilaille avautui ihan eri ymmärrys, mitä tanssi on ja miten oikein tanssikoreografioita hiotaan ja harjoitellaan, kertoo Anne Varis. Hänen mukaansa opiskelijat odottivat itse näytöstä, jotta näkisivät eri koreografian palojen yhdistymisen itse esityksessä. Valmis teos oli heille mieleen.
- Opiskelijat pitivät kovasti. 40-minuuttinen teos meni nopeasti, sillä aina tuli uusia ulottovuukisa, Alku ja lopetus olivat vaikuttavia, Anne Varis toteaa..
Mauri Jaakonsaari kertoo nauttineensa liikkeen jatkuvuudesta teoksessa. Hän kiinnittää huomiota myös toiseen seikkaan:
- Jos en olisi tiennyt, että Mikko Lampinen on teoksen takana, en olisi erottanut sitä kokeneempien töistä.
Marjo Kuuselan mukaan teoksen liikekieli oli hämmästyttävästi Lampisen omaa.
- Yleensä uusien koreografien töissä näkyvät heidän takanaan olevien opettajien jäljet. Näin tässä teoksessa kuitenkin sellaista, mikä on hänen omaansa, enkä ole Suomessa ihan samankaltaiseen törmännyt.
Tematiikaltaan teoksen katsoi liikkuvan lähellä niin Jung-Eun Kimin Mutea kuin Tero Saarisen HUNTia Satakunnan Kansan Mikko I. Elo. Hän kirjoittaa teoksen olevan puhutteleva ja tanssillisesti rikas, jonka finaali kuitenkin jättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Marjo Kuusela katsoo Almost thereä toisin:
- Pidin kovasti siitä visiosta, minkä hän loi. Se yksi vähän keinotekoinen puu ja teokseen kuuluneet sähkölamput; toisaalta joku kokeneempi olisi ehkä käyttänyt valojen päälle panemista vain pari tai kolme kertaa, jolloin se olisi ollut efektiivisempää.
Nykytanssi-illan esitykset saavat Marjo Kuuselan pohtimaan lisäksi nykytanssiryhmiä yleensä. Hän kokee, että nykytanssijoiden vahva taito ei monesti näy tavallislle ihmisille näyttämöltä. PDC:n kohdalla kuitenkin on hänen mukaansa toisin.
- PDC:llä tätä taitoa on ja se on hyvin yleisöystävällistä ja samalla viihdyttävää. Silti se ei kätke sitä ns. taidetta.
Hän pitää ryhmää muutenkin erinomaisena:
- Jaksan yhä ihmetellä PDC:n tanssijoiden muuntautumiskykyä. Toista tällaista ryhmää ei Suomessa ole.

PDC Tanssikuu 2011 päättyi hienoissa tunnelmissa

Kiitos kaikille PDC Tanssikuuhun 2011 osallistuneille! Niin Porin Teatterin lavalla kuin katsomossa koettiin suuria tunteita.

Huikea PDC Tanssikuu kirvoitti myös positiivisia sanoja medialta:

"Leikkisyyttä, särmikkyyttä, aistikkuutta. PDC Tanssikuu käynnistyy elähdyttävällä nykytanssi-illalla, jonka kolme tasokasta esitystä kurkottaa kukin kohti aivan omanlaisiaan tunnelmia. [...] Muistivihkoa kuljettavat puhtaiden tanssiosuuksien ja sanallisen ilmaisun lisäksi jaksot, jotka hyödyntävät viehättävästi liikkeen komediaa. Takkuiseen tukkaan jumiutuva harja valjastetaan naiseuteen kuuluvien ongelmien symboliksi. [...]

Illan moniselitteisin teos Hiljainen tekee jälleen vaikutuksen piinallisilla kontrasteillaan ja moniulotteisella symboliikallaan.

Meri Tankan ja Riku Lehtopolun upea pariosuus luo vaikutelmaa herkkyyden ja väkivallan vaihtelusta kahden ihmisen suhteessa."

Mikko I. Elo/ Satakunnan Kansa 19.4.2011

"Ilmassa väreilee, kun mestari [Jorma] Uotinen saapuu esittämään soolonsa Mies jota ei koskaan ollut. [...] Uotinen heittäytyy kolkkoon tekstiin ja kouristuneeseen liikkeeseen koko sielullaan ja ruumiillaan. Persoonallisen hulluuden ja epämääräisen ahdistuksen maailmaa tehostaa huikea valosuunnittelu."

Mikko I. Elo/ Satakunnan Kansa 20.4.2011

"Kohti valoa sopisi alaotsikoksi tanssikuun tiistaille, Tero Saarisen kiehtovalle nimikkoillalle. Kaikissa kolmessa teoksessa yksittäinen valonlähde hakee voimakkaan symbolisen merkityksen. Valo ilmentää vapautta, syntymää, kuolemaa, luontoa, omaa sisintä, kenties jotain meitä suurempaa kosmista voimaa. [...] HUNT antaa uniikin näytteen siitä, kuinka huima fyysinen ilmaisuvoima ja näkemyksellinen multimediavirta voidaan yhdistää visuaalisesti häikäiseväksi, painoarvoltaan massiiviseksi modernin yhteiskunnan kritiikiksi."

Mikko I. Elo/ Satakunnan Kansa 21.4.2011