maanantai 16. tammikuuta 2012

Viime vuoden kohokohtia ja PDC Tanssikuu 2012/ Highlights of 2011 and PDC Tanssikuu festival 2012

(You'll find the translation in English below the Finnish text.)

Silmäys vuoteen 2011

Viime vuosi oli PDC:lle entistäkin kansainvälisempi. Soulin MTheatren kanssa toteutettu ensi-ilta, Mikko Lampisen koreografia Bound till beyond, myös esitettiin ensimmäisen kerran Soulissa 6.6.2011. Yhteistyö Soulin MTheatren kanssa jatkuu tänä vuonna. Bound till beyondin lisäksi PDC toteutti neljä muuta ensi-iltaa ja tavoitti 35 esityksellään yli 8000 katsojaa. Kiitos siitä!

Kesäkuisen ensi-illan jälkeen PDC:n tanssijat Mikko Lampinen ja Riku Lehtopolku vierailivat 23.11.2011 Soulissa SCF-Gaalassa. Samaista gaalaa tähditti myös upea tanssija Talia Paz, joka on vieraillut Suomessakin. Soulissa PDC:n tanssijat saivat kutsun Kiinaan seitsemän kaupungin kiertueelle vuonna 2013. Kiinnostuneina jäämme odottamaan tämän kiertueen toteutumista.

Tanssiryhmämme laajensi esitystoimintaansa myös Satakunnassa. PDC oli mukana Satakunnan Taidetoimikunnan Taidedosetissa, jonka oli organisoinut näyttelijä Katariina Lohiniva. Tämän eri taidemuotoja yhdistäneen projektin kautta PDC vieraili Porin Kaupunginsairaalan pitkäaikaisosastoilla, kaupungin vanhainkodeissa ja palvelutaloissa jakamassa tanssin iloa. Jokaisessa kohteessa vastaanotto oli erinomainen ja jokaisesta kohteesta vieraili myös ryhmä vanhuksia PDC:n ensi-illassa 4.12.2011, Porin Teatterissa.

Vuoden 2012 ensi-illat ja uudistunut PDC

Monipuolisista ja ilmaisuvoimaisista tanssijoista muodostuva ryhmämme toteuttaa mm. PDC Tanssikuu -festivaalin 1. - 3.4.2012 Porin Teatterissa. Ryhmä vahvistuu ja uudistuu valovoimaisten tanssijoiden kautta, jotka liittyvät joukkoomme tämän vuoden aikana. PDC Tanssikuu tarjoaa kaikkiaan neljä kantaesitystä mm. Riku Lehtopolulta, Jouka Valkamalta ja Mikko Lampiselta. Kansainvälinen yhteistyö Etelä-Korean MTheatren kanssa tuottaa yhden kantaesityksen nimeltä Beyond Hangeul. Sen koreografiasta vastaa korealainen koreografi Joung Hwa-Lee.

Joung Hwa-Leen teoksessa tanssivat PDC:stä Kati Aalto, Meri Tankka, Riikka Tankka ja uutena PDC:n tanssijana Jaakko Kulmala. Teoksessa tanssivat myös korealaiset Ah-Reum Seoung ja Hee-Jin Park. Riku Lehtopolun teoksen tanssijoina nähdään Lehtopolun itsensä lisäksi Kati Aalto, Mikko Lampinen, Jouni Majaniemi, Meri Tankka ja Riikka Tankka. Jouka Valkaman teokseen taas tempautuvat Ima Iduozee, Mikko Lampinen, Riku Lehtopolku, Meri Tankka ja koreografi itse. Tanssikuun neljännen koantaesityksen, Mikko Lampisen teoksen, tanssijoina ovat Kati Aalto, Jaakko Kulmala, AhReum-Seoung, Joung-Hwa Lee, Meri Tankka ja Riikka Tankka.

Uusien tuotantojen harjoitukset ovat alkaneet nyt heti tammikuun alussa ja harjoituksia jatketaan sekä Porissa että Helsingissä aina ensi-iltoihin asti tiiviisti.

Lisäksi Porin Teatterissa toteutuu 1. - 4.3.2012 Korean Nights PDC Tanssikuun gaalanäytöksessä. Gaalanäytöstä tähdittää mm. SCF-Festivaalin koreografiakilpailun Grand Prize -palkinnon voittaja, Ryu Seouk-Hoon ja Lee Yun-Kyung.


IN ENGLISH

A Peek Into 2011


2011 was a very international year for PDC Pori Dance Company. In June we had a premiere (Mikko Lampinen's Bound till beyond) in collaboration with MTheatre from Seoul. Our collaboration with MTheatre continues now, in 2012. In general PDC had five premieres in 2011, and we reached 8000 spectators with 35 shows. Thank you for that!

After the premiere in June PDC dancers Mikko Lampinen and Riku Lehtopolku visited in SCF-Gala, Seoul (November 2011). A brilliant dancer Talia Paz was one of the other stars of this gala. During this trip to Seoul PDC dancers got invited to China in 2013. We look forward to that tour.

Our dance group was also involved in Satakunnan Taidetoimikunta's Taidedosetti, a project organized by a local actress Katariina Lohiniva. This project's goal was to bring all kinds of arts to hospitals and rest houses. PDC was performing in several of these locations and we received excellent feedback from them.

The Premieres of 2012

In 2012 PDC will have great and fresh new dancers joining to us. From Apr 1st to Apr 3rd we will have PDC Tanssikuu festival in Pori Theatre. There will be four premieres, from which one is a collaboration with MTheatre of Seoul, South Korea. This performance, Beyond Hangeul, is choreographed by Joung-Hwa Lee. Beyond Hangeul is performed by dancers Kati Aalto, Meri Tankka, Riikka Tankka, Jaakko Kulmala and Korean dancers Ah-Reum Seoung and Hee-Jin Park.

The other three premieres are choreographed by Riku Lehtopolku, Jouka Valkama and Mikko Lampinen. The dancers of these pieces are:
- (Riku Lehtopolku's choreography) Kati Aalto, Mikko Lampinen, Jouni Majaniemi, Riku Lehtopolku, Meri Tankka and Riikka Tankka
- (Jouka Valkama's choreography) Ima Iduozee, Mikko Lampinen, Riku Lehtopolku, Meri Tankka and Jouka Valkama
- (Mikko Lampinen's choreography) Kati Aalto, Jaakko Kulmala, Ah-Reum Seoung, Joung-Hwa Lee, Meri Tankka and Riikka Tankka

PDC is rehearsing the new pieces already, and these rehearsals will continue both in Pori and Helsinki until the opening of PDC Tanssikuu. There will also be a special gala, Korean Nights, between Apr 1st and Apr 3rd 2012. Two of the stars of this gala are the Grand Prize winner of SCF-Festival choreography contest, Ryu Seouk-Hoon, and Lee Yun-Kyung.